Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kuolevankorttelinympärihiihto

4. syyskuuta @ 18:00 23:59

Oulaisissa hiihdetään korkokenkäsuksissa korttelin ympäri Alakulttuuripäivänä!
Maailmanlaajuisesti kukkamekkokorkokenkähiihdoistaan tunnettu taiteilija Kari ”Tykylevits” Tykkyläinen saapuu suksineen Oulaisten torille Alakulttuuripäivän iltana. Kuolevankorttelinympärihiihto toimii lähtölaukauksena Bergströmin talo – kohtaamisten, kulttuurin ja osaamisen keskittämö -hankkeelle, jossa selvitetään tällä hetkellä suurimmaksi osaksi tyhjillään olevan kiinteistön käyttömahdollisuuksia eri tapahtumiin ja toimintoihin. Surupuvuissa suoritettava kaikille avoin hiihtokierros kulkee punaisella langalla merkittyä reittiä pitkin autioituneen kiinteistön ympäri. Hiihtäjien huoltopiste palvelee Wetowoiman torikojulla. Tervetuloa mukaan!
KORONAGALLERIA pitää ovensa auki myös lauantai-iltana. Risto Niemelän valokuvanäyttelyn lisäksi galleriassa nähdään myös shibari-sidontapeformanssi.
OULAISTEN OLOTILA on avoinna tapaamistupana ja kuka tahansa on tervetullut esittelemään taiteellista osaamistaan esimerkiksi työnäytöksen tai esityksen muodossa.
KARAOKEKERHOLLA on niin avoimet ovet kuin ikkunatkin.
TUOPPI PUBISSA illan päätteeksi Tykylevits keikalla sikarilaatikkokitaransa kanssa.
————————————————————————————————————————————————————-
Kulttuurivaikuttaja Perttu Häkkisen muistolle perustettu säätiö on julistanut valtakunnallisen Alakulttuuripäivän. Lauantaina 4.9.2021 järjestettävä Alakulttuuripäivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä vuotuinen tapahtuma, jossa juhlitaan instituutioiden ulkopuolista, tee-se-itse-hengessä syntyvää taidetta ja kulttuuria. Alakulttuuripäivänä esimerkiksi makuuhuonemuusikot, itseoppineet taiteilijat ja pöytälaatikkolyyrikot esittelevät hengentuotoksiaan kansalaisille missä vain: baareissa, puistoissa, porttikongeissa ja pop up -gallerioissa. www.alakulttuuripaiva.fi

Tiedot

Päivämäärä:
4. syyskuuta
Aika:
18:00 – 23:59
Hinta:
Vapaa
Tapahtuma tagia:
Kotisivu:
https://www.facebook.com/events/2324826414314363

Järjestäjä

Koe Oulainen – Oulaisten kulttuuritoimi
Puhelin:
044 4793 268
Sähköposti:
koeoulainen@oulainen.fi
Kotisivu:
Näytä Järjestäjä WWW-sivusto